Virkattu kori – hyödynnä tilkut!

Virkattu kori – hyödynnä tilkut!

Vaatteita ommellessa jää kankaasta usein enemmän tai vähemmän hukkakankaita jäljelle. Samoin rikkinäisissä, kuluneissa ja tahraisissa vaatteissa saattaa olla hyvinkin paljon hyvää kangasmateriaalia. Jämäkankaista voi ommella esimerkiksi nenäliinoja tai kestovanulappuja. Tai siten tilkuista syntyy kaunis virkattu kori!

Seuraavassa helppo ja simppeli ohje virkattujen korien tekemiseen. Ohjetta muokkaamalla on helppo tehdä erikokoisia virkattuja koreja erilaisiin käyttötarkoituksiin ja olemassa olevan materiaalin mukaisesti.

Korin virkkaaminen on siinä mielessä kiitollista, että työ etenee nopeasti, ainakin sen jälkeen kun kangassuikaleet on leikattu ja ommeltu. Virkkaamisen perustaidot ja -tiedot riittävät työn tekemiseen.

Helppo ohje: virkattu kori kangassuikaleista

Leikkaa trikookankaasta noin 1-1,5 senttiä leveää nauhaa. Ompele pätkät yhteen ompelukoneella muutamalla pistolla.

virkattu kori

Työvälineeksi kannattaa valita mahdollisimman suuri virkkuukoukku. Virkkaa ensin kolme tai neljä ketjusilmukkaa ympyräksi. Tee sen jälkeen yksi ketjusilmukka ja sitten tarvittava määrä kiinteitä silmukoita. Aloita seuraava kerros suoraan seuraavan kerroksen päälle, jolloin alkaa muodostu pyöreä ja litteä kangas korin pohjaksi. Tee tarvittaessa lisäyksiä (kaksi silmukkaa samaan), jottei työ käpristy kupiksi liian aikaisin.

virkattu kori

virkattu kori

Virkkaa ympyrää kunnes korin pohja on halutun suuruinen. Sen jälkeen lopeta lisäysten tekeminen, jolloin reunat alkavat kohota ja käpristyä. Tarvittaessa voit nopeuttaa käpristymistä hyppäämällä välillä yhden silmukan yli.

virkattu kori

Jatka virkkaamista kunnes kori on sopivan korkuinen tai materiaali loppuu. Päättele viimeinen kankaanpätkä.

virkattu kori

Valmiit virkatut korit ovat kauniita ja käytönnöllisiä. Ne menevät pieneen tilaan, jos niille ei heti löydy käyttöä ja tarvittaessa ne voi pestä pesukoneessa. Koreihin voi säilöä vaikkapa sukkia, kestovanulappuja, nenäliinoja, kestotalouspapereita, leluja, kosmetiikkaa, alusvaatteita, sukkahousuja, kyniä tai ylipäätänsä mitä tahansa kodin pientavaraa. Mikseivät ne voisi toimia myös vaikkapa lehtikorina tai pyykkikorina pikkupyykille.

Virkattu kori on myös mainio lahjaidea! Tuparilahjana korin voi antaa vaikkapa pesuaineilla täytettynä tai puolison syntymäpäivänä voisi kelvata virkattu kori täynnä sukkia ja lempisuklaata. Vain mielikuvitus on rajana!

Mihin sinä käyttäisit virkattuja koreja?

Lue lisää:
Seitsemän syytä käyttää kestovaippoja
T-paidan uusi elämä
Vanhasta uutta – poimi parhaat vinkit ekologisiin ompeluideoihin!
Muovipusseja et tarvitse mihinkään!

Pesupussi tai hevipussi vanhasta verhosta – näin onnistut!

Pesupussi tai hevipussi vanhasta verhosta – näin onnistut!

Vanhoista pitsiverhoista saa vähäisellä ompelutaidolla uutta, kaunista käyttötavaraa aikaan. Tässä esimerkissä on 20 vuotta vanhat, verhotankokujasta noin 20 sentin matkalta revenneet kukkalliset pitsiverhot, jotka olivat kiertäneet euron hinnalla useamman kerran kirpputoripöydissä.

pesupussi

Verhot olivat alunperin verhotankokujan kanssa 45 cm kertaa 200 cm. Laineikas alareuna sai ensimmäiseksi kangassaksilta kyytiä. Verhojen kaunis kukkakuvio sai kuitenkin jäädä, joten reuna tasattiin maltilla. Tällöin myös kangashävikkiä muodostui kaikista vähiten (katso kuva).

pesupussi

Kangas taitettiin reunasta kaksinkerroin ja katkaistiin sopivan mittaiseksi. Kyseisessä projektissa kuvio haluttiin toistuvan samanlaisena molemmin puolin, joten leveys on valittu sen mukaan. Ommeltavia sivuja jäi kaksi eli toinen sivu ja pohja. Sivusta ommeltaessa verhon vanha verhotankokuja hyödynnettiin sellaisenaan nyörikujaksi jättämällä muutama senttimetri sivusta ompelematta.

pesupussi

37 cm leveä ja 40 cm syvä pesupussi pyykkikoneeseen nyörin pujotusta ja nyöristopparia vaille valmina! Pesupussia kannattaa käyttää muun muassa kaarituellisille rintaliiveille sekä pienille kestovanulapuille. Kestovanulaput myös kuivuvat pussissa kätevästi, eikä niitä tarvitse erikseen ripustella. Myös likaiset vanulaput voi sujauttaa suoraan pesupussiin pesukoneeseen heittämistä odottamaan.

Lue lisää: Kokemuksia kestovanulapuista

Pussia voisi käyttää myös hedelmäpussina, mutta tämän kokoisena se on jo melko painava kesto hevi-pussiksi, ja se kannattaa huomioida ostoksia tehdessä. Varsinkin korkeamman kilohinnan tuotteet kannattaisi punnita irrallaan ja vasta sitten laittaa pussiin. Isoon pussiin voi toki laittaa useampaakin laatua hedelmiä ja vihanneksia.

Samalla tekniikalla, mutta kuvion toistuvuudesta välittämättä saatiin verhoista venytettyä vielä kapeampia, 22 cm leveitä ja 40 cm syviä hevi-pusseja.

Kapeammat hevi-pussit jäivät myös muutaman gramman painavammiksi kuin kaupan hevi-muovipussi, mutta merkittävää eroa ei tullut. Pussin koko on myös täysin riittävä hevi-ostoksiin. Ja mikä parasta, tässä tapauksessa kukkakuvion kohdalle hintalappukin tarttui mainiosti, joten erillistä hintalapun paikkaa ei tarvinnut ommella!

pesupussi

pesupussi

Verhoista jäi ainoastaan revennyt kohta hyödyntämättä. Verhojen kangas sai uuden tulemisen kolmena kappaleena hevi-pusseja ja pyykinpesupusseja. Ja miksei näin kauniille pusseille keksisi jotain muitakin käyttötarkoituksia!

pesupussi

Kirjoittaja: Anni Nissinen

Lue lisää:

Zero waste -idea vaatteiden hyötykäyttöön

Vanhasta uutta – poimi parhaat vinkit ekologisiin ompeluideoihin!

T-paidan uusi elämä

Kestohedelmäpussi – stop turhille pikkupusseille!

Zero waste -idea vaatteiden hyötykäyttöön

Zero waste -idea vaatteiden hyötykäyttöön

Rikkinäisistä, korjauskelvottomista, ikitahraisista, kulahtaneista ja muuten vaan käyttökelvottomista vanhoista vaatteista voi ommella vaikkapa kestokasseja, nenäliinoja, kestovanulappuja, talouspaperin korvikkeita ja niin edelleen. Voisiko vaatteen kuitenkin käyttää vielä tarkemmin zero waste -hengessä?

Vaatteiden saumakohdat ja reunat ovat hankalia hyödynnettäviä jatkokäytössä. Esittelemme seuraavassa kuinka saumat, reunat, kuminauhat ja muut luirut voi hyödyntää valmistamalla niistä patalapun! Materiaaleiksi käy oikeastaan mikä tahansa kangas ja myös farkkujen saumat voi hyödyntää tähän tarkoituksen.

Tekeminen ei ole vaikeaa, eikä se vaadi mainittavia ompelutaitoja. Näperreltävää kuitenkin riittää. Suikaleiden leikkaamisessa voi hyödyntää lapsia, he saattavat mielellään harjoitella leikkaamista leikkaamalla vanhoja vaatteita saumojen vierestä.

zero waste

Leikkaa mahdollisimman pitkiä luiruja vanhojen vaatteiden saumoista ja reunoista. Jos et ole kovin tarkka, niin ei haittaa vaikka olisi eri paksuista suikaletta ja vähän vinoon leikattu. Siistimpi ja tasaisempi lopputulos tulee huolella leikatuista suikaleista, mutta käytön kannalta sillä ei ole merkitystä.

zero waste

Asettele noin 15-30 kpl suikaleita pöydälle vierekkäin haluamassasi värijärjestyksessä. Kiinnitä nuppineuloilla yksi suikale suikaleiden toiseen reunaan pudottelemalla se joka toisen suikaleen yli ja joka toisen ali. Ompele suikale kiinni koneella.

zero waste

Jatka suikaleiden latomista toistensa lomaan kunnes koossa on haluamasi kokoinen pala. Vierekkäiset suikaleet menevät aina eri kautta ristikkäisten suikaleiden yli ja ali. Kiristä suikaleet tiiviiksi. Helpoiten homma sujuu kun suikaleiden päissä on vähän ylimääräistä tilaa. Jos tarvitset lisäsuikaleita, voit yhdistää liian lyhyitä suikaleita ompelemalla ne yhteen.

Lopuksi ompele kaikki reunat yhteen ja suikaleet kiinni toisiinsa. Leikkaa reunat siisteiksi tai huolittele ne saumurilla.

Jos haluaa täysin zero waste -lopputuloksen, niin leikkuujätteet, langanpätkät ja kangassilpun voi vielä hyödyntää esimerkiksi käyttämällä niitä tyynyn tai pehmolelun sisuksena.

zero waste

Valmis patalappu! Ei kovin viimeistelty, mutta tähän tulokseen pystyy heikommallakin ompelutaidolla varustettu henkilö.

Kerro meille, jos sinulla on muita ideoita vanhojen vaatteiden ja kangassilppujen hyödyntämiseen!

Lue lisää:

Vanhasta uutta – poimi parhaat vinkit ekologisiin ompeluideoihin!

Ruokahävikki haittaa! – lue vinkit hävikin pienentämiseen kotona

Tee itse kestopussi helpolla ohjeella!

Oriculi – kestävä vaihtoehto vanupuikoille

Zero Waste Finland ry